Siirry sisältöön

Ajankohtaista

Salon kaupunki pilotoi Hygga Flow-mallia

Hygga ja Salon kaupunki ovat tehneet sopimuksen Hygga Flow:n pilotoinnista Salon Läntisen terveysaseman suun terveydenhuollon yksikössä. Pilottijakson kesto on 12 kk ja malli otetaan Salossa tuotantokäyttöön vuoden 2021 loppupuolella.

Pilottiprojektin tavoitteena on parantaa Salon suun terveydenhuollon palveluiden saatavuutta purkamalla aiemmin syntyneitä jonoja. Toisena tärkeänä tavoitteena on kehittää henkilöstön työssäjaksamista joustavien hoitoaikojen avulla.

Hoitohenkilökunnan koulutukset järjestetään syksyllä lähempänä varsinaisen toiminnan aloitusta, mutta Hygga pääsi mukaan kesäkuun alussa järjestettyyn Salon TYKY-päivään tapaamaan henkilöstöä ja kertomaan alkavasta projektista.

”Hienoa, että meille järjestyi mahdollisuus päästä keskustelemaan aiheesta henkilökunnan kanssa heti tuoreeltaan. Tällaisista muutoksista on hyvä päästä käymään avointa keskustelua heti kun projekti on lähtemässä liikkeelle. Henkilökunnalla oli paljon hyviä kysymyksiä, joiden pohjalta saatiin hyvä keskustelu. Todella hienoa päästä tekemään yhteistyötä, joka vielä syvenee heti kesän jälkeen!”, kertoo asiakkuudesta vastaava Joni Pietiläinen.

Tervetuloa Salo!