Siirry sisältöön

Ajankohtaista

Hygga Flow-malli käyttöön uusilla klinikoilla Ruotsissa

Hygga ja Örebron lääni laajentavat yhteistyötään

Toimintamallimme Hygga Flow on ollut käytössä Örebron lääniin kuuluvassa Lindesbergin kunnassa jo syksystä 2020 lähtien. Keväällä 2022 julkaistu loppuraportti osoittaa, että yhteistyö on ollut erittäin tuloksellista ja hoitojonoja on pystytty lyhentämään erittäin tehokkaasti. Hygga Flow:n avulla jonot suun terveydenhuoltoon poistuivat kokonaan 10 kuukauden aikana, kun aiemmin kiireettömään hoitoon jonotettiin kaksi vuotta. Mallimme on lisäksi tuonut vaikuttavuutta resurssien optimointiin ja kliiniseen hoitoon kuluvan ajan maksimointiin.

Jotta asetettuihin tavoitteisiin päästäisiin, on ymmärrettävä, että muutosten läpivienti vie aikaa ja vaatii sitoutumista projektiin kuuluvilta henkilöiltä. Tiivis yhteistyö Lindesbergin kunnan avainhenkilöiden kanssa ja yhteinen halumme viedä asioita eteenpäin ovat mahdollistaneet yhteistyömme kehittymisen. Örebron lääni on päättänyt laajentaa yhteistyötä kanssamme ja Hygga Flow otetaan käyttöön neljällä uudella klinikalla syksyn 2022 ja ensi vuoden aikana. Hygga Flow malli on otettu käyttöön Folktandvården Eyra suun terveydenhuollon yksikössä lokakuussa 2022. Marraskuussa on vuorossa Folktandvården Hertig Karl ja ensi vuoden puolella vielä Folktandvården Haga sekä Folktandvården Kumla.

Kiitokset tähän astisesta yhteistyöstä, tästä on hyvä jatkaa! Jos haluat kuulla lisää Hyggan matkasta Ruotsissa, otathan yhteyttä Andersiin:  anders.strandh@hygga.com tai +46 70 685 3724

Tutustu asiakkaamme käyttökokemuksiin Hygga Flow:n käytöstä Folktandvården Lindesbergin suun terveydenhuollossa alla olevan videon kautta.