Siirry sisältöön

Tarina

Mistä kaikki alkoi?

Vuonna 2010 Kamppiin avattiin uudella konseptilla toimiva hammaslääkäriasema; Hygga (aiemmin Megaklinikka) tuli markkinoille täysin uudenlaisella toimintamallilla, joka mahdollistaa asiakkaan ja ammattilaisen kohtaamisen joustavalla ja asiakkaan tarpeet huomioitavalla tavalla. Täysin uudenlaisen toimintamallin tuominen terveydenhuoltoalalle ei ollut aivan mutkatonta, mutta asiakkaiden palautteen ja henkilöstömme panoksen avulla pystyimme vakiinnuttamaan asemamme yhtenä Helsingin suurimmista hammaslääkäriasemista. Toimintaa kehitettiin omalla klinikallamme usean vuoden ajan ja kokemuksiemme perusteella toimintamallimme herätti kiinnostusta myös kunnallisissa toimijoissa.

Palveluliiketoiminta vauhtiin

Hyggan palveluliiketoiminta sai alkunsa vuonna 2015 sijoitusyhtiö Panostajan ostaessa enemmistön Hygga Oy:sta. Tämä vihdoin mahdollisti edistyksellisen toimintamallin tarjoamisen myös muille innokkaille toimijoille. Arvojemme mukaisesti Hyggan toiminta eteni yhteistyön kautta laajentumalla julkisen terveydenhuollon pariin. Jyväskylän kaupungin kanssa tehty pilotointi Palokan hammashoitolassa tuotti mahtavia tuloksia: hoitojonot lyhenivät jo 3 kuukauden testijakson aikana merkittävästi. Aiemmin 5 kuukautta kestävät hoitojonot olivat nyt kuukauden mittaisia! Aalto-yliopiston vuonna 2015 toteuttaman tutkimuksen mukaan samoilla resursseilla hoidettiin pilottijakson aikana jopa 1500 asiakasta enemmän pilottijakson aikana 3-12/2015.

Jyväskylän onnistuneiden tuloksien perusteella toimintamme laajeni useaan suomalaiseen kuntaan ja toimintamallimme avulla on hoidettu jo yhteensä 500 000 asiakasta. Toimintamme laajentuessa on palveluliiketoimintamme myös kehittynyt asiakastoiveiden ja kokemuksen myötä. Yksi uusista palveluistamme on suun terveydenhuollon asiakkaillemme kaksi kertaa vuodessa järjestettävä yhteinen Benchmarking-tilaisuus, joka mahdollistaa toiminnan kehityksen ja arvioinnin yhdessä muiden asiakkaiden kanssa.

Tuotevalikoiman laajentaminen

Vuonna 2018 Hyggalla alkoi uusi aikakausi, kun aloitimme ensimmäisen pilottiprojektimme perusterveydenhuollon puolella. Rauman kaupungin terveyspalvelujen kanssa aloitettu pilottiprojekti on lähtenyt onnistuneesti käyntiin kiirevastaanotossa ja projektilta odotetaan vähintään yhtä hyvä tuloksia kuin aikoinaan Jyväskylän pilotissa saatiin. Samana syksynä jalkautimme onnistuneesti uuden brändimme, jatkaen vahvempana Hyggana kuin koskaan aiemmin. Lue lisää matkastamme perusterveydenhuollon puolella täältä.

 

Ajankohtaista