14.5.2024
Hygga aloitti suun terveydenhuollon yhteistyön Porvoon kaupungin kanssa maaliskuussa 2017. Porvoon yksikkö on nimittänyt toimintamallinsa Sujuva suu klinikaksi. Onnistuneen käyttöönoton takasi Porvoon oman projektipäällikön ja Hyggan palvelupäällikön tiivis yhteistyö. Käyttöönottovaiheessa pidettiin säännöllisiä projektipalavereja, ja Hyggan palvelupäälliköt kävivät tapaamassa henkilöstöä paikan päällä. Tukea annettiin etenkin resurssisuunnittelun saralla.
Ajan myötä Porvoossa on noussut esiin uusia tarpeita, joihin Hygga on vastannut mm. uudella itseilmoittautumislaitteella ja Lifecare-integraatiolla.
Syksyllä 2018 Porvoossa kokeiltiin kolmessa koulussa lähes 400 kahdeksannen luokan oppilaan tutkimus- ja hoitotoimenpiteitä Sujuvassa suu klinikassa erinomaisella menestyksellä. ”Poisjääntejä oli hyvin vähän ja saimme yhdellä kerralla tarkastettua ja hoidettua lähes 90 prosenttia oppilaista” kehuu Porvoon suunterveydenhuollon silloinen ylihammaslääkäri Sari Holmberg.
Kahdeksannen luokan oppilaat ovat toisinaan haastava ikäryhmä saada tarkastukseen ja jatkohoitoon. Toimintamallin ansiosta paikalle oli helppo tulla aamulla, heti koulupäivän alussa. Kun hoito suoritettiin pääsääntöisesti kerralla kuntoon, vähentyivät peruuttamattomat käynnit. Myös ryhmäpaine vaikutti siihen, että lähes kaikki oppilaat tavoitettiin hammastarkastukseen.
Uuden toimintamallin myötä Porvoon asiakastyytyväisyys on hyvin korkealla. Asiakkailta on tullut paljon positiivista palautetta: ”Sujuva suu -palvelu Näsin hammashoitolassa on hyvää asiakaspalvelua. Aikaikkuna toimii hyvin ja ihmiset ovat ammattitaitoisia ja ennen kaikkea ystävällisiä” kertoo tyytyväinen asiakas palautteessaan.
Vuonna 2018 tehdyn asiakaskyselyn perusteella suun terveydenhuollon asiakkaat ovat olleet erittäin tyytyväisiä asiakaspalveluun” kehui nykyinen hoitotyön johtaja (ent. osastonhoitaja) Heli Sjöblom.
Uutinen: Porvoon kaupunki
Uutinen: Porvoon kaupunki
Mediuutiset
Maaliskuussa 2020 Hygga Flow otettiin käyttöön myös perusterveydenhuollon puolella. Porvoon terveyskeskuksessa haluttiin tehostaa terveyskeskuksen toimintaa olemassa olevilla resursseilla sekä parantaa henkilöstön työssäjaksamista ja toiminnan hallittavuutta. Käytössä on jo yli 40 hoitohuonetta, joiden vastaanottoa ohjataan Hyggan tietojärjestelmällä. Normaalin ajanvarauksen lisäksi käytössä on myös kiirevastaanotto.
Porvoon potilastietojärjestelmä, Lifecare, on integroitu Hygga Flow-järjestelmään muiden sisäisten järjestelmien ohella. Terveyskeskuksen lääkärin ja hoitajan vastaanotolle saavuttaessa tullaan pääaulaan ja ilmoittaudutaan Hyggan toimittamilla itseilmoittautumislaitteilla. Ilmoittautuminen voidaan tehdä viivakoodillisella henkilökortilla, kelakortilla, ajokortilla tai näppäilemällä henkilötunnuksensa, jonka jälkeen laite opastaa asiakkaan odottamaan oikeaan paikkaan.
Myös kiirevastaanotolle saapuvat tulevat itseilmoittautumislaitteen kautta, josta he saavat vuoronumeron pääaulassa sijaitsevaan palvelupisteeseen, Triage-kiireellisyyshoidon tarpeen arviointia varten. Hygga tarjoaa myös terveyskeskuksen asiakkaille lisäopastusta näyttöjen kautta mm. jonotilanteesta ja odotusajoista.
Tutustu pilottivuoden aikana saavutettuihin etuihin tästä.
Vuonna 2024 Hygga Flow jatkaa edelleen Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen kumppanina toimintaa kehittäen yhteistyössä yksikön operatiivisen johdon kanssa. Hygga Flow-toiminnanohjausmalli tukee myös omatiimimallin toteuttamista yksikössä.
Tutustu asiakkaamme käyttökokemuksiin Hygga Flow:n käytöstä Porvoon perusterveydenhuollossa. Alla olevalla videolla kokemuksistaan kertoo nykyinen johtava lääkäri (ent. ylilääkäri) Susanna Varilo sekä osastonhoitaja Jaana Pietiläinen.